CD:n ja vinyylilevyn äänenlaatuvertailu on mielenkiintoinen ja monitahoinen asia. Äänenlaatuun vaikuttaa monta tekijää, kuten mikä on on tallennustapa, miksaustapa ja millaisesta masterista CD-levy tai vinyylilevy tehdään. Yksi kysymys on, mitä tarkoittaa ”ääneltään parempi”. Lienee hyvä määritellä äänen paremmuus niin, että se mikä on lähimpänä alkuperäistä ääntä, on paras.
Tuotantoprosessi on olennainen tekijä
Tuotantoprosesseja on erilaisia ja juuri ne vaikuttavat äänitteen lopulliseen laatuun. Jos äänitetään analoginauhalle, miksataan siitä edelleen analogimaster ja kaiverretaan äänite sitten vinyyliksi, niin silloin koko tuotantoketju on analoginen. Tässä tapauksessa vinyyli SAATTAA kuulostaa paremmalta kuin SAMASTA MASTERISTA digitoinnin kautta tehty CD. Jos taas äänitteen master on digitaalinen 16-bittinen 44.1 kHz, niin CD-levy on silloin masterin kanssa identtinen kun taas samasta masterista tehty vinyylilevy ei sellainen ole, vaan se kärsii DA-muunnoksesta, joka joudutaan tekemään. Tässä tapauksessa väite siitä, että vinyyli kuulostaa paremmalta, on tietyllä tavalla tyhmä, koska CD on itsestäänselvästi lähempänä alkuperäistä masteria, sehän sama kuin alkuperäinen.
Siirrot ja muunnokset huonontavat ääntä
Yksi tekijä mikä vaikeuttaa kuluttajan CD:n ja vinyylin paremmuusvertailua on se, että hän ei aina tiedä millainen tuotantoketju on ollut kyseessä ja millaisten vaiheiden kautta masteriin on tultu. Jos äänitys ja valmiiksi miksattu materiaali ovat 24-bittisiä ja 192 kHz näyteenottotaajuudella ja tästä edetään CD:lle ja vinyylille, niin tällainen tilanne antaa hyvin sijaa väittelylle äänen paremmuudesta, koska vertailuun vaikuttaa mm. siirron ja muunnoksen laatu. Lisäksi vaikuttaa se, millaisesta äänestä alunperin on kysymys: Onko äänessä esimerkiksi paljon dynamiikkaa, onko siinä voimakasta bassoa tai diskanttia jne. Tähän kun vielä lisätään kuulijan ennakkokäsitykset ja kuulohavainnon subjektiivisuus, niin väittelijöiden mielipiteet voivat erota kuin yö ja päivä. Kysymys on kuitenkin paljolti siitä, kummassa muunnoksessa äänite kärsii enemmän, DA-muunnoksessa vaiko digitaalisessa muunnoksessa 24-bittisestä 16-bittiseen ja 192 kHz näytteenottotaajuudesta 44.1 kHz näytteenottotaajuuteen.
Analogisella toistollakin on puutteensa
Vinyylilevylle ei voida laittaa yhtä voimakkaita bassoääniä kuin CD-levylle, myöskään voimakas diskantti ei kuulosta hyvältä vinyylillä vaan se kuulostaa helposti säröiseltä. Analogimasternauhakaan ei toista bassoa yhtä hyvin kuin digitaalinen master, vaan toisto on vajavainen varsinkin alimpien taajuuksien toiston osalta. Äänitteen miksaamisessa analogiselle masternauhalle myös tapahtuu äänen kompressoitumista ja särön sekä kohinan lisääntymistä. Eli jos on kyseessä analoginen moniraitaäänitys joka miksataan analogiselle masternauhalle, niin miksauksessa ääni väistämättä huononee alkuperäisestä, syyt vain ovat hiukan erilaisia kuin äänen muuntamisessa analogisesta digitaaliseksi. Eri asia on vielä sitten se, koetaanko äänen kompressoituminen tai särön lisääntyminen positiivisena vai negatiivisena, joskushan näitä lisätään äänitteeseen myös tahallaan.
Master voidaan optimoida CD:lle tai vinyylille
Jos samasta masteräänitteestä tuotetaan sekä CD- että vinyylilevy, niin jompaankumpaan näistä joudutaan väkisinkin tekemään muunnos, joko AD-muunnos CD:tä varten, kun master on analoginen, tai DA-muunnos vinyylilevyä varten, kun master on digitaalinen. Ainakin DA-muunnoksen tapauksessa on aivan järkeenkäypää tarpeen vaatiessa optimoida ääntä vinyylitoistoa varten, eli kiinnittää huomiota vinyylilevyn toiston rajoihin ja toimia sen mukaan. Tämä saattaa tarkoittaa esimerkiksi bassojen ja diskanttien rajoittamista. Kannattaa muistaa että vinyylilevyn ääni on vain yksi ja melko rajoittunut esimerkki analogisesta äänenlaadusta ja itse masternauha kuulostaa aina paremmalta kuin vinyylilevy; masternauhassa ei esimerkiksi ole kaiverrusvirheitä tai pölyä ja roskia neulan edessä.
Kuulo vai luulo?
Kuuloaistimus on subjektiivinen ja siihen liittyy myös psykologisia tekijöitä. Miksaajana toimiessani olen joskus saanut kuulijan lankaan kun olen ollut laittavinani johonkin tiettyyn äänikanavaan ekvalisointia jonka jälkeen kuulija on huomauttanut äänen muuttuneen paremmaksi. Tosiasiassa mitään muutosta ei ollut tapahtunut, minkä tietysti myös kerroin kohta kuulijalle. Tilanne on ollut koominen herättäjä siihen tosiasiaan että kuuleminen ei ole useinkaan kovin tarkkaa vaan siihen sisältyy myös luuloja.